Vaikuttavia palveluja- omannäköistä elämää
suomalainen vammaispalvelujen tuottaja
Lue lisää Eteva-lehdistä
Rikun haave löytyi yksilökeskeisen elämänsuunnitelman avulla
Etevassa tehdään tärkeää työtä. Haluatko liittyä joukkoomme?
Me kaikki olemme yksilöitä - elämme omannäköistä elämää. Sinä itse tiedät parhaiten, mitä arkesi tueksi tarvitset. Suunnitellaan yhdessä sinulle sopiva apu. Me Etevassa autamme!
Kehitämme toimintaamme alan uusimpaan tietoon perustuen. Vammaisten oikeuksien edistäminen on meille tärkeää. Etevan palvelut ovat osa kunnallisia palveluja.
Elisa ja Juhani ovat kolmekymppisiä porvoolaisia. He molemmat asuvat itsenäisesti Etevan kaksioissa ja saavat tarvitsemansa tuen arkeensa Etevalta.
Elisa ja Juhani kertovat elämästään.
"Olen tosi onnellinen omasta kodistani. Saan päättää itse asioistani. Elämä menee hyvin. Tukiasunto tarkoittaa sitä, että tiedän saavani tukea Etevan ryhmäkodin ohjaajilta aina kun sitä tarvitsen. Minun kaikki haaveeni ovat toteutuneet. "
Salla kertoo elämästään ja haaveistaan.
"Aluksi oli kova ikävä ja vähän epäluuloakin ilmassa. Mutta nyt ryhmäkodin ohjaajien kanssa meille on muodostunut molemminpuolinen luottamus ja he suhtautuvat ymmärtäväisesti hössöttävään äitiin."
Kehitysvammaisen Riikan äiti kertoo miltä tuntuu, kun lapsi muutti ryhmäkotiin.
Etevassa tapahtuu paljon. Lue uusimmat uutisemme!
Kaikki uutiset tästä...
Asiakkaamme kirjoittavat blogia Mediapajassa ja toimitusjohtaja pohtii maailman menoa omassa blogissaan.
Lue blogit täältä...
Toimimme Etelä-Suomen alueella. Tutustu toimipaikkoihimme tästä!
Ota Etevan oppaat ja julkaisut käyttöösi
Papunet on sivusto kommunikoinnista ja selkokielestä.
Siirry Papunetin sivustolle
Vammaispalvelujen kehittäminen Etevan Kaste-hankkeena
Siirry Kaste-hankkeen sivustolle
Eteva on mukana Vernerissä. Se on valtakunnallinen kehitysvamma-alan verkkopalvelu, jota ylläpitää Kehitysvammaliitto.
Siirry Vernerin sivustolle
Vammaispalvelujen käsikirjasta löydät paljon hyödyllistä tietoa. Sivut on tarkoitettu sekä alan ammattilaisille että palvelujen käyttäjille.
Siirry Vammaispalvelun käsikirjaan
Ajankohtaista Eteva-lehti Blogit
Eteva kuntayhtymäPL 43 (Karhukuja 1)04601 MÄNTSÄLÄ
Puh. 020 692 100(ma-pe klo 8 - 16)
Ota meihin yhteyttä ja pyydä lisätietoja