Tietoa ja asiakirjoja

Alla on linkkejä tiedostoihin. Ne aukeavat uuteen ikkunaan pdf-tiedostona tai kuva-tiedostona.

Asiakastiedon luovus Etevan ja jäsenkuntien välillä -ohje

Asiakastiedon luovutuspyyntö

Etevassa sosiaalihuollon asiakastietojen käsittelyssä noudatetaan lakeja ja säädöksiä. Asiakastietoja luovutetaan ensisijaisesti asiakkaan tai hänen laillisen edustajansa suostumuksella tai eri säädöksiin nojaten.

Lue asiakastietojen käsittelystä lisää uutisestamme.

Perussopimus

Perussopimus tehtiin kun Eteva perustettiin. Siinä kerrotaan Etevan perustiedot ja miten Etevaa johdetaan. Perussopimuksessa on kerrottu myös Etevan hallituksesta ja yhtymäkokouksesta ja talouden hoitamisesta.

 

Hallintosääntö
Konserniohje
Tarkastussääntö 
Taloussääntö
Henkilöstösääntö
Palkkiosääntö

 

Hallintosääntö on perussopimusta tarkempi ohje, joka neuvoo miten Etevassa pitää hoitaa hallinnolliset ja taloudelliset asiat. Siihen kuuluvat myös konserniohje sekä tarkastus-, talous, henkilöstö ja palkkiosäännöt.

 

Omistajakunnat ja omistusosuudet

Tässä on lista kunnista, jotka omistavat Etevan. Sanomme niitä myös jäsenkunniksi. Listasta näkyy myös kunnan omistusosuus Etevasta.

 

Etevan konserni

Kuva, josta näkee kaikki Etevan konserniin kuuluvat yhtiöt.

 

Organisaatiokaavio

Kuva, josta näkyy millainen Etevan organisaatio on.

 

Toiminta- ja taloussuunnitelma  2017–2019 ja talousarvio 2017

Toiminta- ja taloussuunnitelmassa kerrotaan, miten Etevan toimintaa ja raha-asioita aiotaan hoitaa tulevina vuosina.

 

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2016

 

 

Toimintakertomus kertoo tärkeimmät toimintaamme vaikuttaneet asiat viime vuonna. Tilinpäätös kertoo raha-asioista. Paljonko saimme rahaa palvelujemme myynnistä ja paljonko kulutimme.

Tilintarkastuskertomus 2016

Tilintarkastuskertomus on tärkein tilintarkastuksen tuloksena syntyvä asiakirja. Tilintarkastuskertomus täydentää yhtiön johdon antamaa tilinpäätöstietoa ja varmentaa tilinpäätöksen luotettavuuden.

 

Henkilöstökertomus 2016

 

Henkilöstökertomus kertoo Etevan henkilöstöstä paljon erilaisia tietoja. Esimerkiksi

  • kuinka paljon on henkilöstöä
  • työsuojeluun liittyviä asioita
  • työterveydenhoitoon liittyviä asioita
  • millaisia täydennyskoulutuksia henkilöstölle on järjestetty  

Arkisto eli aiempien vuosien tiedostot


Toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio

 

Toimintakertomus ja tilinpäätös

 

Tilintarkastuskertomus

 

Henkilöstökertomus

© 2012 Eteva Käyttöehdot