Konsultoiva sairaanhoitaja

Eteva on Suomen suurin vammais- ja asiantuntijapalveluihin erikoistunut kuntayhtymä. Toimimme Etelä-Suomessa 170 toimipisteessä. Vakinaista henkilöstöä on 1400. Työ on kiinnostavaa ja haasteellista. Henkilöstöllä on mahdollisuus kehittyä työssään.

Haemme KONSULTOIVAA SAIRAANHOITAJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Työskentelyalueeseen kuuluvat Kirkkonummi, Vihti, Espoo, Kauniainen, Vantaa ja Karkkila.

Konsultoivan sairaanhoitajan kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen laillisuus.

Konsultoiva sairaanhoitaja toimii hoitotyön asiantuntijana sekä asumisen että työ- ja päivätoiminnan asiakkaiden terveyden- ja sairaanhoidon asioissa. Lisäksi tehtävänä on olla mukana rakentamassa ja ylläpitämässä yhteistyöverkostoja perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon.
Edellytämme hakijalta valmiutta itsenäiseen työskentelyyn,  kehittämismyönteistä asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä hyviä kliinisiä hoitotyötaitoja. Hakijalle on eduksi kokemus mielenterveystyöstä ja työskentelystä aivovammautuneiden potilaiden parissa sekä autismityön tuntemus. Työ on kokopäivätyötä. Työ edellyttää oman auton käyttöä.

Noudatamme soveltuvaa kunta-alan virka- ja työehtosopimusta. Käytämme 4 kk:n koeaikaa.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä terveydentilastaan hyväksyttävä lääkärintodistus.

Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Sari Pesu puh. 040 304 8097.

Hakemus ja cv osoitetaan asumispalvelujen palvelujohtaja Kristina Nousiaiselle ja toimitetaan 24.2.2012 klo 12.00 mennessä osoitteeseen Eteva kuntayhtymä, PL 43, 04601 Mäntsälä. Kuoreen merkintä: Hakemus konsultoiva sairaanhoitaja Alue 2. Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Mäntsälässä 7.2.2012

ASUMISPALVELUJEN PALVELUJOHTAJA

Dokumentit

Kesäsijaisuudet, Järvenpään asumispalvelut
Kesäsijaisuudet, Keravan asumispalvelut 2
Psykologi, Palveluratkaisut
Psykologi, Lahden tukikeskus
Toimintayksikön esimies, Espoon asumispalvelut
Toimintayksikön esimies, Nurmijärven asumispalvelut
Ohjaaja, Keravan toimintakeskus
Sosiaalityöntekijä, Palveluratkaisut
Johtava sosiaalityöntekijä, Palveluratkaisut
Ohjaaja, Vantaan toimintakeskus
Ohjaaja, Hattulan asumispalvelut
Toimintayksikön esimies, Karkkilan asumispalvelut
Ohjaaja, Espoon asumispalvelut
Ohjaaja, Keravan asumispalvelut
Ohjaaja, Järvenpään toimintakeskus
Ohjaaja, Porvoon asumispalvelut
Ohjaaja, Raaseporin asumispalvelut

Eteva kuntayhtymä
PL 43 (Einontie 1), 04601 Mäntsälä
info@eteva.fi
etunimi.sukunimi@eteva.fi
puh 020 692 100
fax 020 692 111