Kehitysvammapsykiatrian yksiköissä vapaana rivitaloasuntoja vahvaa tukea tarvitseville

17.6.2020

Kuvituskuva: kahdessa päällekkäisessa rivissa hopean värisiä metallisia postilaatikkoja.

Etevan kehitysvammapsykiatrian palvelu on tarkoitettu asiakkaille, joilla on vaativia erityistarpeita liittyen mielenterveyden ja autismin kirjon häiriöihin tai muista syistä johtuvaan haastavaan käyttäytymiseen. Lahden ja Hämeenlinnan yksiköissä on rivitalot, joissa asiakkaalle tarjotaan intensiivi- ja tutkimusjaksoja sekä pidempiä kuntoutusjaksoja. Kehitysvammapsykiatrian yksiköt sijaitsevat lähellä kaupunkikeskustaa ja palveluita.


Syksyllä avaamme 2 uutta kuntoutumisasuntoa Lahteen. Kehitämme kuntoutujan palvelumallia parhaillaan siten, että pystymme vastaamaan muuttuviin asiakastarpeisiin ja tukemaan erilaisissa siirtymävaiheessa olevia asiakkaita, jotka tarvitsevat vahvan tuen ja ohjauksen omaan arkeensa. Palveluihimme hakeudutaan tekemällä palvelupyyntö nettisivuillamme.

Kehitysvammapsykiatrian palvelu auttaa monia

Kehitysvammapsykiatrian palvelusta hyötyvät esimerkiksi seuraavat asiakasryhmät

  • lastensuojelun jälkihuollon asiakkaat
  • neuropsykiatrisen jatkokuntoutuksen asiakkaat
  • itsenäisempää asumista harjoittelevat asiakkaat, esimerkiksi itsenäistymisvaiheessa olevat kehitysvammaiset
  • mielenterveys- ja päihdekuntoutujat
  • autismin kirjon asiakkaat.

Kysy rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja asiakkaallesi!

Lahdessa sinua palvelevat
palvelupäällikkö Jutta Tuominen, p. 040 304 8103 ja
asiakasprosessivastaava Katja Saarinen, p. 040 304 8110

Hämeenlinnassa sinua palvelevat
palvelupäällikkö Riikka Ahtila, p. 040 304 8104 ja
asiakasprosessivastaava Marika Härmä, p. 040 304 8108

 

© 2012 Eteva Käyttöehdot