Lillin lehtikalaparvi

8.5.2014
Kirjoittaja:

Tämän työn nimi on Parvi Lehtikaloja. Olen tehnyt sen Vihdin avoimessa Ateljeessa vuonna 2014. Työssä käytin vesiliukoisia värikyniä.

Ihastuin näihin, kun katsoin näitä netistä ensimmäisen kerran. Samalla sain idean kuvaan.

Maalauksessa on parvi lehtikaloja

Taiteilija
 
Olen Lilli Ulpukka Launonen ja 28-vuotias. Asun Vihdissä Nummelassa.
Maalaan ja piirrän ihmisiä, eläimiä, rakennuksia, nähtävyyksiä, maisemakuvia ja kasveja.
 
Taiteilen kotona ja töissä Etevalla, jossa myös teen emalointitöitä.
 
Koulutusta maalaamiseen olen saanut Vihdin kuvataidekoulussa 10 vuotta ja Laitilan Aurainstituutissa ammattikoulussa 3 vuotta. Laukaassa Bovallius-ammattiopistossa 3 vuotta.

Avainsanat:
© 2012 Eteva Käyttöehdot