Kevättä ja koronaa
2.4.2020

Blogi päivitys  24.3 2020

Metsästä ollaan käyty hakemassa puita ja niitä ollaan haketettu, puuhommia ladossa ollaan myöskin tehty. Ollaan vietetty aistihuoneen avajaisia oli erilaisia aisti pisteitä.  Minusta se oli kokonaisuudessaan hyvä. Aisti huone ollaan remontoitu ja siellä on etelän ranta maisema tapettia, osa seinistä on maalattu.

Aistipäivän yhdessä aistipisteessä sai pukeutua rantatunnelmaan ja tulla ikuistetuksi kameralla.

Meillä on pajalla jo raeruohot kasvamassa.
Pääsiäinen on kohta ovella odotamme jo sitä innolla.

Kanalaan on syntynyt pari uutta jäsentä. Muut eläimet voi hyvin ja juttelee meille kovasti.
 
HUOM korona virus siirtänyt ja muuttanut  normaalia  työskentelyä ja vapaa-aikaa. On tuntunut todella ikävältä, kun ei ole voinut lähteä kylille ja harrastuksiin kuten tavallisesti ollaan voitu.

Helmikuussa oltiin biljardin piirin mestaruus kisoissa Helsingissä ja menestystäkin tuotiin tullesssamme.
 
Lämpimiä kevät päiviä odotellessa.  

T:bloggari Arto

Kirjoittaja: Hakalan Arto

Arkisto