Talven töitä Hakalassa
16.3.2022

Traktori.

Orimattilassa Hakalan tilalla asuva Arto kirjoittaa blogia, jossa hän kertoo Hakalan tapahtumista.

Lunta ja hiekottamista riittää

Lumihommia on riittänyt ihan kiitettävästi. Kaveri aurailee traktorin kanssa ja kyllä täälläkin on lunta eikä tarvis tulla yhtään enempää. Isoja lumikasoja on siellä sun täällä. Hiekotushommiakin ollut. Kevät tulee kohisten.

 

Iso kasa hiekotushiekkaa.
Ollaan ulkotyö-ryhmän kanssa hiekotettu. 

 

Hyllykkö, jossa erilaisia luonnonmateriaaleja hyönteishotellien rakentamista ja muita kädentaitoja varten.
Pajalla ollaan alettu tekemään sekä hyönteishotelleja että pääsiäisen koristeita. 

 

Poppana valmistumassa kangaspuissa.
Tykkään itse tehdä myös kangaspuilla poppanaa.

 

Klapeja valmiina pusseihin kerättynä.
Linnut jo laulelee, ja aurinko paistaa. Ollaan myös haettu metsästä kaadettuja puita traktorilla latoon.

 

Teksti ja kuvat: Hakalan blogisti Arto

Arkisto