Esittelyssä etevalainen - Nanette Keravalta
26.7.2022

Etualalla punahiuksinen nainen vaaleansininen maski naamalla. Taustalla mies.

Oletko joskus miettinyt, keitä me etevalaiset oikein olemme? Millaisia tyyppejä meillä on töissä? 

Nanette-ohjaaja Virrenkulmasta

Tässä on autismiryhmän ohjaaja Nanette. Naneten polku Virrenkulman ryhmäkodin ohjaajaksi Keravalle alkoi vuonna 2015, kun hän ryhtyi avustajaksi eräälle asiakkaallemme. Nanette opiskeli lähihoitajaksi ja keikkaili samalla. Päiväopiskelu muuttui oppisopimusopiskeluksi työharjoittelun myötä, kun kipinä autismityöhön todenteolla syttyi. Oppisopimusopiskelu oli molemmin puolin tuottoisaa. Nanette sai vakipaikan heti valmistuttuaan.

– Virrenkulmassa parasta on se, että jokainen päivä on vähän erilainen. Työporukka on aina tukena hankalissakin tilanteissa. Asiakkaissa parasta on heidän välittömyytensä, kertoo Nanette.

Ohjaajana Nanette on rauhallinen ja empaattinen. Nanette on taiteellisesti lahjakas ja hyödyntää osaamistaan. Asiakkaat tykkäävät, kun pääsevät Naneten kanssa kokoustilaan maalaamaan tai piirtämään. Nanette pitää autolla ajamisesta ja pyytääkin usein Keravan päiväaikaisen toiminnan auton meille lainaksi ja lähtee mieluusti ajelulle asiakkaiden kanssa.

Kollegana Nanette on järjestelmällinen ja tarkka. Tasapainottaja. Yövuoroissaan hän leipoo meille Mokkapaloja ja kutsuu niitä Masaliisoiksi. Aivan kuten muutkin porilaiset.

Arkisto